sunnuntai 14. joulukuuta 2014

♥ Tyttö tuli! ♥

Raskausviikko 37+5

5.12.2014  klo 2.20 meni lapsivesi. Hetken yritin vielä huilata, mutta ravasin jatkuvasti vessassa kun samaan aikaan kuitenkin supistukset valvotti. Äitini kysyi  onko kaikki kunnossa, tyynen rauhallisesti vain tokaisin "Juu on... lapsivesi vaan meni". :D
Söin rahkan, join kahvia ja latasin vielä itselleni puheaikaa sekä katsoin kassin valmiiksi. Soitin synnärille ja kysyin koska kannattais tulla ja sieltä sanottiinkin että vapaasti voi pikkuhilja alkaa tulemaan. Isäni lähti minua kuskaamaan sinne ja matkalla ilmoitin kaverillekin että lähtö tuli. Kännykkä sammuksiin valmiiksi. Lapsen isä (Joonas) odotti sairaalan luona jo meitä.

Noin 5.30 tienoilla olimme synnärillä. Pääsimme sisään ja sain istua keinutuoliin missä kiinnitettiin anturit jotka seurasi vauvan sydänääniä sekä supistuksia, mitattiin kuume ja verenpaine sekä otettiin tiedot ylös. Tämän jälkeen kätilö tutki minut ja totesi että 4-5cm on auki ja vauva todella matalalla. Kävin pesulla ja sen jälkeen siirryimme synnytyssaliin. Kaikki sujui hyvin rauhallisesti ja mieliala oli mukava. Salissa pääsin sänkyyn makuulle ja asennettiin taas nuo sydänäänten ja supistusten seuranta anturit. Minulle lämmitettiin myös kaurapussi auttamaan supistuksissa. Sain mehutiivistettä valmiiksi ja Joonas minulle sitä tekikin ja tarjosi aina kun sitä halusin. Jonkin aikaa pärjäsin supistusten kanssa, mutta lopulta oli pakko pyytää kivunlievitystä. Sain ilokaasun käyttöön ja siitä olikin jonkin aikaa hyötyä kun supistuksia tuli. Ainoastaan inhotti kun hetken aina sen jälkeen oli tokkurainen olo ja kuulosti että äänet tulisi jostain kaukaa, jne.

Jossakin vaiheessa kätilö vaihtui kun ensimmäiseltä kätilöltä loppui työvuoro.

Lopulta kaasukaan ei oikein enään vaikuttanut. Pyysin epiduraalia. Tehtiin tutkimus ja todettiin että kohdunsuu on tarpeeksi auki. Vauvan päähän asennettiin anturi millä sykettä saatiin seurattua. Minulle laitettiin verenpainemittari mikä säännöllisesti mittasi paineita. Kanyyli käteen ja tippa valmiiksi.  Sitten vain odottamaan että anestesialääkäri ehtii tulemaan laittamaan epiduraalin. Kivut oli sietämättömät ja ilokaasusta ei ollut apua. Viimein anestesialääkäri saapui, tuskaa oli siirtyä niin että selkä oli sängynreunalla, sen verran oli kipuja. Selkään laitettiin puudutetta ja sitten alkoi yritys laittaa epiduraali. Supisteli hyvin tiheään ja se vaikeutti paljon. Minulla on myös kuulemma todella tiukat nivelten välit mikä toi omat hankaluutensa. Kerran osui verisuoneen  joten sinne toki ei voinut ainetta ruiskuttaa. Kolme kertaa pistettiin ennen kuin onnistui. Lääkäri onnistui myös pistämään itseään likaisella neulalla eli minusta otettiin vielä verikokeetkin tautipakettia varten.
Kätilökin taas vaihtui kun tämä joutui lähtemään saattamaan toista synnyttäjää (?) TYKSiin. Kolmas kätilö siis hoiti loppuun homman.

Epiduraali alkoi onneksi äkkiä vaikuttamaan, harvakseltaan silti otin ilokaasua edelleen. Supistuksia en tuntenut enään lainkaan. Sitten alkoi paineen tunne ja tuntui että pakko kohta ponnistaa. Kätilö tutki ja totesi että kohdunsuu täysin auki, voin alkaa kylkiasennossa ponnistamaan aina kun siltä tuntuu. Kello oli 10.50.
Kätilö laittoi kaiken valmiiksi ja saapui  myös avustaja sekä kirjuri paikalle. Kello 11.20 aloin puoli-istuvassa asennossa ponnistamaan. Kipu oli melkoinen ja tuntui että voimat loppuu. Onnistuin kätilöäkin tönäisemään jalallani. Valitin etten jaksa, mutta sitkeästi yritin kätilön, avustajan ja Joonaksen tsempatessa. Kello 11.30 homma oli ohi. Pieni prinsessa oli maailmassa.
Sain tytön rinnalleni makaamaan ja oli kyllä uskomatonta, siinä se pieni ihme nyt oli. Loppuaika salissa meni hieman ohi, olin niin haltioissani. Imetys paidan alla, vanhempien kahvi + leivät, pesu, punnittus, jne perus jutut. Itse pääsin pesulle ja Joonas sai vauvan paidan alle ihokontaktiin.


Painoa prinsessalla 3145g ja pituutta 49cm. 
Siirryimme osastolle.



Osastolla alku meni lähinnä toisiamme ihmetellessä. Yritin useampaan kertaan imetystä, mutta se oli hankalaa kun tyttö ei saanut kunnon imuotetta. Hoitaja kävi vähän väliä. Kertaalleen hoitaja otti tytön mukaansa kun hänelle tehtiin rutiinomaiset tarkastukset ja verensokeri mitattiin. Sanoi että noin 5min menee. Aikaa kului enemmän ja viimein hoitaja tuli nyytti sylissään, verensokeri oli 1,9 eli ei muuta kuin lastenosastolle. Kauhunsekaisin tuntein menimme toiseen kerrokseen ja sydän hyppäsi melkein kurkkuun kun menimme sisään ovesta missä luki "Lasten teho-osasto". Tuntui  kamalalta, vasta sain lapsen rinnalleni ja nyt olemme teholla, onko jokin pahasti vialla.


Menimme huoneeseen jossa oli useampikin lämpösänky, kaikenlaisia monitoreja, jne. Lastenlääkäri tuli paikalle ja tutki tytön. Lääkäri huomasi että olin kovin itkuisen oloinen, väitin että väsymyksestä johtuu mutta todellisuudessa olin huolestunut. Tytölle ei sokeritippaa laitettu vaan 2h välein pullosta maitoa. Olimme jonkin aikaa teholla, pääsimme ruokkimaan tyttöä. Olin todella voimaton, mutta illalla vasta palasin osastolle. Oli kamala palata ilman rakasta tytärtä. Nukkumaan mennessä oli tyhjä, väsynyt ja voimaton olo. Jonkin verran siinä taisin itkuakin vääntää. Sattui kuunnella huonekaverin vauvan itkua. Jossakin vaiheessa sain kuitenkin unen päästä kiinni.



6.12. Seuraavana aamuna heräsin hieman ennen kahdeksaa kun hoitaja herätteli. Kävin aamupalalla ja kiireen vilkkaa teholle. Joonas oli jo ehtinyt siellä käymään ja tuli vastaan. Uutiset oli huojentavia, verensokeri oli pysynyt hyvänä. Olin todella iloinen kun kuulin että vauva  pääsee takaisin osastolle kanssani. Pulloruokinta jatkuu 2h välein. Minua ei haitannut yhtään vaikka tiesin että ei tule nukuttua. Olin vain onnellinen kun sain tyttäreni takaisin.

Kävin kahviossa äitini, isäni ja veljeni kanssa kahvilla ja sillä välin Joonas oli tytön kanssa osastolla. Oli virkistävää tavata rakas perhe ja päästä käymään ulkonakin. He toivat mukanaan kortin ja tyttö sai vielä vaaleanpunaisen nallenkin kahviosta.

Päivä kului syödessä, levätessä, tytön ruokkimisessa ja verensokerien mittailussa. Yöhoitaja oli todella mukava. Yöllä taas tuli takapakkia, sokerit oli välillä tosi hyvät ja välillä hyvin matalat. Olimme ymmällämme kuinka ne heittelivät niin paljon vaikka söi paljon. Yö oli täynnä huolta.





7.12. aamulla sokerit jälleen heitteli. Jonkin aikaa kului ja sitten hoitaja ilmoitti että mennään jälleen teholle ja tyttö menee varmaan sokeritippaan. Olo oli musertunut, joko taas. :( Tutut hoitajat otti vastaan, tytölle laitettiin kanyyli päähän mistä otettiin verikokeita. Sokerit oli siis juuri osastolla 2,1 ja nyt teholla yli 4! Naureskelimme että tyttö tais vaan tahtoa kerrosta ylemmäs huomion keskipisteeksi. Sokeritippaa ei laitettu vaan ruokinnoilla jatkettiin. Osastolla sain rintapumpun käyttööni, olinhan imettänyt viimeksi perjantaina ja silloinkin hyvin vähän. Vein maidot mukanani teholle. Tyttö oli pirteä ja sokerit pysyi hyvinä. Sain kokeilla imetystäkin rintakumin kanssa ja totesin siitä olevan paljon apua. Myöhemmin lypsin teholla ja sen jälkeen tyttö siirrettiin toiseen huoneeseen, pois lämpösängyltä. Huoneessa oli lisäksi vain yksi toinen lapsi. Tyttö oli kenguruhoidossa jonkin aikaa, imetin ja mitattiin sokerit. Hyvillä mielin nukkumaan osastolle kun sokerit oli ollut hyvät.
Pitkin päivää itkin kun yksin olin, oli niin raskasta varsinkin henkisesti.


8.12. menin teholle heti kun pääsin, minulta mitattiin verenpaine, paineltiin kohtu, jne aamupalan jälkeen. Teholla uutiset oli iloisia, sokerit oli pysynyt hyvinä. Lastenlääkäri tuli tekemään kotiinlähtötarkastuksen kun se oli edellisenä päivänä jäänyt tekemättä. Kaikki oli hyvin, tosin kellakka tyttö oli joten sitä tarkkailtaisiin sitten osastolla. Pääsimme taas siis osastolle.

Verinäyte otettiin bilirubiiniarvon selvittämiseksi. Pelkäsin tulosta sillä odotin kovin jo kotiin pääsyä. Hoitaja tuli ilmoittamaan että oli koholla joten aloitetaan yksinkertainen sinivalohoito (eli vain alusta missä valo). Vei aikaa ennen kuin tyttö rauhoittui nukkumaan oudolle, hurisevalle alustalle. Yö meni ihan kohtalaisesti. Tiheä syöttöväli sekä rinnasta että pullosta sekä muuten koko ajan valohoidossa.

sinivalohoito
9.12. aamulla otettiin uusi verinäyte, arvo oli enään hieman yli 250 joten valohoito lopetettiin. Maagiset sanat "kotiin lähtö" mainittiin, mutta vain mikäli illan ja seuraavan aamun arvot olisi ok. Päivä meni imettäessä, lypsäessä, syödessä sekä jännittäessä. Illalla bilirubiini 260 mikä oli kuulemma ihan ok, aamun arvo ratkaisisi miten käy kotiin lähdön.



10.12. verikoe otettiin, tytöllä oli jo kantapäät niin pistellyt että olivat ihan sinertävät. :( Kävin aamupalalla ja koko aamu meni jännittäessä. Viimein hoitaja tuli ilmoittamaan että arvo oli 230 joten jos lastenlääkäri antaa luvan niin kotiin voidaan päästä. Tässä vaiheessa pelkäsin että olenko itse kunnossa vai nostiko esim. kuumeen juuri sopivasti.
Oma kotiinlähtötarkastukseni meni hyvin, ei huomauttamista. Kävimme synnytyskertomuksen läpi.
Pian tämän jälkeen tuli hoitaja ilmoittamaan että saamme lähteä kotiin!

Ilmoitin ilouutisen äidilleni ja  veljelleni. Veljeni kun oli lupautunut hakemaan meidät. Pakkasin kaikki tavarat ajoissa kasaan, imetin ja lepäiltiin. Oli ihana vaihtaa omat vaatteet päälle. Kolmen jälkeen veli ilmoitti olevansa sairaalalla, joten Joonas vaihtoi vaipan ja tyttö sai omat vaatteet päälle. Pääsimme viimein pois laitoksesta,

Automatka meni hyvin. Alkumatkan katseli ikkunaa ja lopulta nukahti. Tulimme tytön kanssa vanhempieni luokse.


Arki on lähtenyt hienosti rullaamaan. Imettäminen sujuu, tyttö syö ja nukkuu hyvin ja maha toimii.  Laitan tähän loppuun vielä jokusia kuvia.





Toni-eno lapsenvahtina kun itse olin lenkillä
Äidin rakas 

SATKS osastot S0 ja L1B saa kyllä isot kiitokset. Ihana henkilökunta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti